Hitsaaja

Jouka Oy on kotimainen venttiilinvalmistaja, jonka toiminta on alkanut jo vuonna 1957. Jouka Oy on osa kansainvälistä Indutrade-konsernia, joka koostuu useista itsenäisistä yrityksistä. Konserniin kuuluu lähes 200 tytäryhtiötä 27 eri maassa. Meidät tunnetaan myös työntekijöistään huolehtivana työnantajana, jossa viihdytään pitkään. Työntekijöiden keskimääräinen työura Joukalla on 14,5 vuotta. Meillä on käytössä joustava työaika, joten voit vaikuttaa omiin työtunteihisi. Etsimme nyt Joukan kasvun tueksi osaavaa hitsaajaa.

Työtehtävät sisältävät pääasiassa TIG- ja MIG-hitsaamista (musta ja kirkas). Työ vaatii noin 1-5 vuoden aikaisempaa työkokemusta hitsaajana. Eduksi katsotaan kokemus painelaitehitsauksista ja NDT-testauksista. Pätevyydet, erityisesti PEDiin liittyvät ovat myös eduksesi. Muu metallityöstökokemus, esimerkiksi manuaalisorvaus tai -jyrsintä on myös plussaa.

Tässä tehtävässä työllistyt suoraan vakituiseen työsuhteeseen Jouka Oy:lle. Palkkaus tähän tehtävään on neuvoteltavissa osaamisesi mukaan. Kaikille työntekijöille tarjotaan Edenred-lounasetu sekä virike-etu, jota voi käyttää kulttuuri- ja urheilupalveluihin. Lisäksi työntekijät saavat kattavan tyky-vakuutuksen ja työterveyshuollon. Käytössä liukumat sekä joustava työaika ja töitä tehdään normaalisti ma-pe. Työtä tehdään tällä hetkellä päivävuorossa, mutta toivomme sinulta ainakin tilapäisesti valmiutta 2-vuorotyöhön.

Toimi pian, sillä haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja täytämme työpaikan heti sopivan työntekijän löytyessä!

Haku ja lisätiedot:
Tuotanto- ja laatupäällikkö Riku Bragge
Puh. 040 9313431 (arkisin klo 9 – 15)
riku.bragge@jouka.fi