Joukan Vuoden 2024 työntekijä -tunnustus, ”Vuoden Joukahainen 2024”, myönnettiin tänä vuonna tuotantoomme Jesselle, joka keräsi työtovereilta runsaasti kehuja ja kiitosta. Tunnustus on erityinen, sillä Vuoden työntekijä äänestetään Joukan henkilöstön kesken. Jesselle annettu tunnustus on osoitus hänen arvostetusta asemastaan työyhteisössä ja esimerkillisestä työpanoksestaan.
Jesse toimii Joukan venttiilikokoonpanijana, mutta hänen työnkuvansa ulottuu myös maalaukseen ja muiden aputöiden tekemiseen. Monipuoliset tehtävät pitävät arjen mielenkiintoisena, ja Jessen moniosaamista arvostetaan työyhteisössä. Hänen taustansa ajoneuvo- ja LV-asentajana ovat antaneet vahvan pohjan nykyiselle roolille. ”Joukalle päädyin 3 vuotta sitten, kun etsin uusia haasteita ja mielenkiintoista työtä. Kokoonpanijan paikka sattui olemaan auki, ja päätin tarttua tilaisuuteen,” Jesse kertoo.
Valinta vuoden työntekijäksi
Työkaverit kuvaavat Jesseä ammattitaitoisena, oma-aloitteisena ja avuliaana työntekijänä, joka suhtautuu positiivisesti sekä työtehtäviinsä että tiimiinsä. Hän tekee työnsä huolella ja reippaasti, huomioi mahdolliset puutteet ja auttaa aina pyydettäessä. Jesse tunnetaan myös ahkeruudestaan, hyväntuulisuudestaan ja joustavuudestaan, erityisesti kiireisissä ja haastavissa tilanteissa. Häntä arvostetaan paitsi hänen työn laadun myös hänen tiimihenkisyyden ja muiden kunnioittamisen vuoksi.
Muun muassa näin työkaverit kuvasivat Jesseä kuvattiin äänestyksessä:
- ”Aina avulias, oma-aloitteinen ja kiinnittää mahdollisiin puutteisiin huomion.”
- ”Tekee työnsä huolella ja reippaasti.
- ”Huolellinen työssään ja pysyy hyväntuulisena kiireenkin keskellä, joustaa tiukan paikan tullen ja puhaltaa aina yhteen hiileen.”
Jesse kokee, että työkavereiden antama arvostus on tunnustuksen parasta antia: ”Tuntui todella hyvältä, että työpanokseni on huomattu. Työkavereiden kunnioittaminen, auttaminen ja työhön panostaminen ovat asioita, joihin panostan, ja uskon, että ne olivat syitä valintaani.”
Mikä inspiroi ja mihin tähdätään?
Jessen suurin inspiraation lähde on saada palautetta hyvin tehdystä työstä. Tulevaisuudessa hän haluaa ottaa enemmän vastuuta, kehittyä ja oppia uusia asioita. ”Työssäni parasta on jatkuva mahdollisuus kehittyä ja nähdä oman panoksen vaikutus kokonaisuuteen,” hän kertoo.
Jessen mukaan Joukan työyhteisö on todella mukava ja avomielinen. ”Töissä on aina mukava olla,” hän summaa. Hänen viestinsä työyhteisölle kiteyttää hänen arvonsa ja näkemyksensä: ”Olkaa reiluja ja ystävällisiä muille työntekijöille, ja pidetään Jouka kaikille mukavana paikkana tulla töihin.”
Jessen tarina on inspiroiva esimerkki siitä, miten sitoutuminen, osaaminen ja positiivinen asenne huomataan työyhteisössä. Olemme ylpeitä saadessamme työskennellä Jessen kaltaisen ammattilaisen kanssa.