Peter Lillqvist on Jouka Oy:n uusi toimitusjohtaja

22.1.2021

Jouka Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu yhtiön nykyisen toimitusjohtajan Teemu Vastamäen siirtyessä toisen yrityksen palvelukseen.

Vuodet Joukalla ovat olleet täynnä haasteita ja kiitollisena sekä haikein mielin siirryn uusiin haasteisiin. Hallituksen ja etenkin henkilöstön kanssa olemme onnistuneet luomaan Joukasta viime vuosina entistä vahvemman yhtiön. Jouka on täynnä oikealaista draivia ja osaamista ollakseen tulevaisuudessakin yhä kasvava ja kilpailukykyinen venttiilivalmistaja myös kansainvälisillä markkinoilla., Teemu Vastamäki kommentoi.

Jouka Oy:n hallitus on valinnut yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi diplomi-insinööri Peter Lillqvistin. Peter aloittaa tehtävässään maaliskuun aikana. Hänellä on vahva tausta teollisuuden ja automaation erilaisista johtotehtävistä.

Olen innoissani liittymisestä Joukan hienoon tiimiin ja erityisesti odotan pääseväni jatkamaan Joukan vahvaa perinnettä olla asiakkaille luotettava ja innovatiivinen teollisuuden kumppani., Peter Lillqvist toteaa.

Lisätietoja

Juha Kujala

Hallituksen puheenjohtaja

juha.kujala@indutrade.fi